Mainoksia

banner

Viikko 3-4

elljaultra Tiineys 3-4 viikkoa: Voitte jo varata ajan pentujen ultraäänitutkimukseen koiran tiineyden varmistamiseksi. Ultraäänitutkimus ei vahingoita pentuja. Ultraäänitutkimuksessa emokoira usein asetetaan selälleen pöydälle tai kouruun. Omistaja useimmiten osallistuu tutkimukseen pitämällä kiinni koiran etu- tai takajaloista, jotta koira pysyisi paikallaan. Mahan alueelta yleensä ajetaan ylimääräiset karvat pois näkyvyyden parantamiseksi. Tutkimushuoneesta voidaan myös pimentää valaistus tutkimuksen ajaksi. Alueelle levitetään geeliä ja ultraäänianturia liikutellaan emon mahan päällä. Useimmat koirat suostuvat ultraäänitutkimukseen. Ultraäänitutkimus ei satuta koiraa. Jos koira on levoton, johtuu se todennäköisesti jännityksestä. Jotkut koirat eivät myöskään pidä selällään makaamisesta, jolloin omistajan tulee välillä pitää tiukastikin koirastaan kiinni. Ultraäänitutkimus ei kestä kauan aikaa. Mikäli emo ei ole lihava tai jännitä kovasti vatsalihaksia, voi eläinlääkäri löytää sikiöt myös tunnustelemalla käsin. Älä kuitenkaan yritä tätä itse, ettet vahingoita pentuja.
«Viikko 2-3 Viikko 4-5»