Mainoksia

banner

Kohtutulehdus ja märkäkohtu

Kohtutulehdus on verrattain yleinen narttukoirien sairaus. Tavallisimmin sairastuu keski-ikäinen tai vanha koira. Kohtutulehduksen ajankohta on tavallisimmin n. 1-2 kk juoksuajasta eli samoihin aikoihin kuin valeraskaus. Kohtutulehduksen oireita ovat apaattisuus, märkäinen vuoto emättimestä, koiran janoisuus, oksentelu, kuume ja vatsanaristus. Aina märkä ei vuoda ulos emättimestä, vaan kohdunkaula on kiinni ja märkä kerääntyy kohtuun. Tällöin omistaja ei välttämättä osaa epäillä kohtutulehdusta vaan ottaa yleensä yhteyttä koiran apaattisuuden takia.

 Kohtutulehdus on vakava tila. Se voi aiheuttaa verenmyrkytystä ja elimistön kuivumista. Märkäkohdussa kohtuun kertyy tulehduseritettä, märkää. Tällöin on vaarana kohdun repeytyminen vatsaontelossa. Pahimmassa tapauksessa kohtutulehdus voi johtaa koiran kuolemaan mikäli hoidossa viivytellään.

 Hoitona käytetään antibioottikuuria ja kirurgista operaatiota. Kirurgisessa operaatiossa poistetaan kohtu ja munasarjat, jonka jälkeen narttu ei voi enää saada pentuja. Hormonihoitoja ilman kirurgista operaatiota käytetään vähemmän, sillä hormonihoitojen  haittapuolena on niiden huonompi teho ja sairauden uusiutumisen mahdollisuus.

 Kohtutulehduksen ennuste on varauksellinen. Ennustetta parantaa sairauden aikainen havaitseminen ja nopea lääkitseminen. Mikäli tauti on edennyt pitkälle märkäkohtuun ja verenmyrkytykseen asti, on ennuste huonompi.